Pelko siitä, että käydessäsi kuntosalilla muutut hetkessä suuret lihakset omaavaksi miehen näköiseksi epänaisellisuudeksi on turhaa.
Ensinnäkin lihasten kasvattaminen vaatii aikaa ja paljon työtä, tuskin kukaan enää luulee että lihakset kasvavat yhdessä yössä. Nykyään lihaksikas nainen tuntuu silti olevan se "hittituote". Fitness on kaikkialla ja kaikessa.
Syy miksi kirjoitan tämän tekstin on kuitenkin se, että pyrin jälleen käsittelemään tähän asti kulkemaani matkaa ja sitä miten toisen ihmisen on helppoa kertoa miltä sä näytät ja mitä sun pitäis tehdä jotta asiat olisivat paremmin, hänen mielestään.
Usko omaan tekemiseen horjuu toisinaan vaan yhä uudelleen onnistuttuaan usko jälleen kasvaa lisää.
Toisen onnistumisen ei aina tarvitse tarkoittaa toisen epäonnistumista. Miksi meistä jokainen ei voisi onnistua jos sitä tarpeeksi haluaa..?
Tämän puolen vuoden valmennuksen jälkeen voin rehellisesti sanoa, että oma pää vaikuttaa todella paljon siihen mihin asti selviät ja mitä saat aikaan. Tuntemattomille kaikki saattaa näyttää kovinkin helpolta: "se vaan treenaa ja syö ja kohta se on kisoissa" "kyllähän minäkin olisin tossa kunnossa jos mulla ei olis lapsia tai töitä niin olis aikaakin vaan treenata"
Noh itselläni on kolme vuotias poika sekä teen 2 työtä treenien ja muun elämän lisäksi. Valmistuin myös erikoisammattitutkintoon muutama viikko sitten, eli opiskelin hieman tässä ohella..Tosin sitä "muuta" elämää ei enää ole.:D Todistetusti meitä "fitnessmammoja" on paljon ja se "ei ole aikaa" on vain järjestely kysymys. Aina löytyy tekosyy, jos jotakin ei halua tehdä, mutta kenelle teet silloin palveluksen? Huijaamalla itseään saa palkaksi "ei ainakaan sitä mitä tilaa".
Tässä mä kuitenkin olen tyytyväisenä kulkemaani matkaan, onnellisena tehdystä työstä, innoissani tulevasta, riemuissani uusista haasteista ja viisaampana tehdyistä virheistä.
Niille tuntemattomille mä olen se "rasvaton fitnesstyttö" joka treenaa kuin miehet ja pian varmaan näyttää ihan mieheltä. Vaan onko se tärkeää? Sillä rakkaimmille läheisilleni olen "pieni ahertaja, joka ei luovuta koskaan päättäessään toteuttaa unelmansa" Aina se kovempi tahtoinen, joka ansaitsee olla tyytyväinen tehdessään kovasti töitä tuloksien eteen"<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti