Reilu 8 kuukautta sitten aloitin Fitfarmin kisavalmennuksessa. Tavoitteet oli silloin jo kirkkaana mielessä ja tiesin, että töitä on tehtävä paljon.
En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta en myöskään ole ollut vartaloltani sellainen mihin olisin täysin tyytyväinen.
Tämä 8 kulunutta kuukautta on kasvattanut mua niiin paljon henkisesti, etten pysty sitä edes sanoin kuvailemaan. Sellaiset asiat, jotka ennen tuntui ylitsepääsemättömiltä on mulle nyt paljon helpompia käsitellä. Kokonaisuudessa olen tietysti myös vahvempi fyysisesti ja se on suurin syy miksi voin paljon paremmin kuin ennen.
En kiellä, etteikö silti olisi aikoja jolloin tuntuu, että kaikki romahtaa ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta silti tässä on aina "sitä jotain" mistä en luovuta, vaikka mitä tapahtuisi. Elämäntapa, joka on avartanut mun maailmaani todella paljon.
Viime viikkoina olen yllättynyt positiivisesti muutamien ihmisten kommenteista. Ihmiset kertovat, että olen heille inspiraatio heidän omia treenejä ajatellen. Siis minä vai? Tällainen tavallinen naisen alku, joka painaa tukka putkella päivästä toiseen ;D Noh onhan mulla ikääkin jo karttunut niin, että voidaan puhua jo naisesta, mutta kuitenkin. Sanoin kuvaamaton tunne, kuulla että omalla kehitykselläni voisin motivoida muita. Kiitos siis näistä kauniista sanoista teille <3
Ajattelin laittaa nyt myös tänne blogiini hieman kuvia siitä mistä olen lähtenyt ja siitä mitä kaikkea matkalla on tapahtunut sekä tietysti viimeisimmät kuvat kunnostani.
Nyt siis nokka kohti kevättä ja vielä olis 6 kuukautta aikaa ennen ensimmäistä kisapäivää. Mua niin jo jännittää, mutta tiedättekös motivaatio on niin huipussaan! Ensi viikko onkin mulla varsinainen Fitness- viikko. Tiedossa posetreenitä, kuntotsekkiä, pt- treeniä, treeniä ja Fitnesspäivä Tampereella! Huippua! :)
En oo pitkiin aikoihin ollu PT- treeneissä enkä posetreeneissä...
Nauttikaahan ihanista ilmoista ja antakaa kevään tuoda paljon energiaa tulessaan :)
 |
6 vk valmennuksessa |
 |
Vas. kuva juuri valmennuksen alussa ja oikea 3 kk muutos |
 |
Pientä vertailua väliin.. :) |
 |
Nyt on saatu vähän jo lihaakin.. |
 |
Rasvaprosentti karkas sinne 9,5 ja sen huomaa yllä olevassa kuvassa.. |
 |
Tilanne korjattu ja massan kerääminen voi alkaa ;) |
 |
16 viikon muutos |
 |
Ripakintusta massa-jalaksi ;D |
 |
Lopuksi vielä muutama päivä sitten otetut kuvat. Uusi treeniohjelma on saanut mut rakastuun kyykkyihin ;) |
|
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti