Silti se unelma pysyi hengissä ja vahvisti olemassaoloaan päivästä toiseen.
Tein päätöksen. Tein monia päätöksiä, vaikka mulla ei kirjaimellisesti ollut hajuakaan siitä mitä kaikkea tulee tehdä, jotta voi toteuttaa unelmansa.
Jostain oli aloitettava.
Enkä luovuttanut, vaikka kaikkien pinnallisten hössötysten mukaan tätä hommaa tehdään vain ollakseen "in" ja elämä on glitteriä päivästä toiseen.
On ripsiä, rusketusta, blingiä, korkkareita, vaaleanpunaisia treenitrikoita. Jos luettelemissani asioissa on jotain mitä tavallinen perheenäiti ei voisi itselleen hankkia niin kertokoot joku sen minulle.
Fitness, pitää lisätä sana fitness jotta voi käyttää vaaleanpunaisia trikoita ja hikoilla salilla vaan ottaakseen muutaman pullistelukuvan.
Lähdin toteuttamaan unelmaani urheilijana. Katsomaan miten työ saa aikaan tuloksia. Muille se saattaa olla vain itsekeskeistä pullistelua.
Olen viettänyt satoja tunteja tehden salitreeniä, ottanut yli 700 kuvaa vain nähdäkseni, että kehityn. Iloitakseni siitä että olen jokapäivä lähempänä sitä tavoitetta jonka itselleni asetin.
Olen jakanut kuviani inspiroidakseni muita liikkumaan ja syömään säntillisesti. Sekä tietysti myös ilosta. Olen saattanut nähdä myös niiden "oikeiden urheilijoiden" postaavan saavutuksistaan. Maratoonari kyttää kelloansa vain tietääkseen onko edistynyt, ei koskaan siksi että se vaan on niin in.
Bikinifitness ei ole minulle se varsinainen unelma. Se on unelmassani yksi päämäärä mihin tähtään. Tämän päämäärän jälkeen tulee uusi päämäärä. Unelmani elää, sillä pidän sen hengissä toteuttamalla sitä päivittäin. Tavoitteet on korkealla, mutta tiedän etten tule pettymään syksyllä. Olen opetellut tulemaan voittajaksi, tämä ei tarkoita että voittaisin kilpailut,vaan voin olla vaikka viimeinen sijoitukseltani. Silti unelmani elää yhä edelleen. Se ei katoa, hajoa tai häviä mihinkään. Voin olla voittaja päivittäisessä elämässä, jos rakastan kilpailua, ei silloin ole väliä voitanko muut vai vain itseni.
Sillä se unelma on olla minä ja tehdä sitä mistä nautin. Tulla vahvemmaksi, ajatella viisaammin, oppia uutta, kohdata haasteita, voittaa pelkoja, tavoitella mahdotonta, arvostaa elämää unohtamatta elää.
Lista on loputon, mutta niin on elävät unelmatkin.
Voin siis ottaa vielä kuvan jos toisenkin ja nauttia siitä mitä olen kovalla työllä saanut aikaan riippumatta siitä onko se fitnesstä vai ei.
<3 Sanni