Nyt on vihdoin selvitty sairastelu kierteestä ja vihdoin alkaa treenitkin oleen sitä tasoo mitä oli ennen kuukauden sairastelua.
Keväisin mulle silti aina tuppaa tuleen kausi, jolloin väsymys on kovimmillaan eikä meinais jaksaa tehdä yhtään mitään.
Tänä vuonna huomattavan eron sai aikaan Pohjoismaiden terveyssuihkeiden B12 vitamiinisuihke! En tarkkaan tiedä oonko muina vuosina saanut tarpeeksi B12- vitamiinia, mutta tänä vuonna olen saanut nauttia virkeästä olosta ja samassa myös treenitehot ovat paljon paremmat kuin aiemmin.
Se on siis totta, että pienillä muutoksilla ja laadukkailla tuotteilla saa aikaan isoja muutoksia:)
Vielä olis reilu kuukausi jäljellä kovaa treenaamista ennen elämäni ensimmäistä kisadieettiä!
Odotan kyllä innolla mitä dieetti tuo tulessaan ;)
Vitamiinien tarkoitus korostuu dieetillä, mutta ihanaa ettei mun tarvitse olla huolissani niistä, kun imeytyminen on ainakin taattu Nordick health sprays- tuoteilla. Enää ei tarvitse kuin pysyä ruokavaliossa ja tehdä treenit hyvin, kuten tähänkin asti. Eiköhän sitä sitten ole valmis paketti syksyllä lavalla. Let's see... :D
On tietysti päiviä, jolloin vähän mietityttää tuleva dieetti ja se, miten jaksaa dieetillä hoitaa arjen samaan tapaan kuin tähän asti, mutta toisaalta voihan sitä energiaa olla sillon myös enemmän kuin nyt.. :)
Eilen oli ihan huippupäivä! En oo muutamaan kuukauteen tehnyt varsinaisesti mitään muuta treeniä kuin salitreenit. Pääsin pitkästä aikaa mun parhaimman ystävän Anniinan kanssa tekeen mäkijuoksu treeniä laskettelukeskuksen rinteessä ja siitä vielä salille käsiä pumppaileen! Spurttien tekeminen jyrkässä rinteessä on kyllä mahtia, kun saa oikein haastaa itsensä.
Anniinan oon tuntenut kohta muutaman vuoden, mutta meistä on tullut varsinaiset sielunsiskokset ja mikä oliskaan tärkeämpää kuin ystävä joka tsemppaa silloinkin kun itse olisit jo luovuttamassa <3
Sovittiin jo valmennuksen alussa, että Anniina hoitaa mun viimeistely viikon aikataulut ja kaiken mahdollisen, että mä dieetihörhönä pysyn edes vähän mukana missä mun pitää olla ja milloin.
En malttais odottaa, mutta vielä rauhassa mennään vajaa 5 kuukautta! :)
Sekalaista kirjoitusta tälläkertaa, katsotaan huomena uutta tekstiä kun oon känyt valmentajalle näyttämässä kuntoa... Toivottavasti ollaan aikataulussa ja katsotaan mitä Bull tuumaa mun kisabiksuista ;D
Iloista vapun odotusta kaikille! Mäkin saan vielä maistaa simaa ja munkkia! :D
Loppuun vielä eilisen treenin tunnelmia ja huippulikka!<3
<3:lla Sanni

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti