tiistai 15. lokakuuta 2013

Lihashuolto ja sen suuri rooli lihasten kasvattamisessa

Aamuni alkoi melko takkuisissa tunnelmissa salilla. Rauta oli ylitsepääsemättömän painavaa ja tuntui, että voimat olivat jotenkin aivan kadoksissa. Taistelin kuitenkin saliohjelman loppuun, kuten aina (periksi ei anneta, kun on kerran herätty 4.15 aamulla). Treenin jälkeen päässä pyöri miljoona ajatusta siitä, että mikä nyt on kun ei tunnu treenit sujuvan..? Vai voiko se olla stressiä?

Stressi on varmasti yksi mikä sekoittaa välillä koko kehon toiminnan. Tälle viikolle töitä on tiedossa rutkasti normaalia enemmän ja väsymyskin saattaa olla osana tätä kiireistä viikkoa. Luotto siihen, että pian taas treenit kulkee on kova ja toivonkin sen menevän niin.

Aina ei ole helppoa järjestellä aikatauluja niin, että treenit, työ ja syömiset sujuisivat ongelmitta. Välillä olen myös potenut huonoa omaatuntoa siitä, kun kolme vuotias tremiittini ei pahan uhmaikänsä keskellä huomaa edes pyytää äitiä leikkimään, vaikka ehtisinkin edes sen muutaman kerran leikkimään ilman kiirettä toisaalle.
Unelmien eteen on tehtävä töitä ja uhrattava välillä myös sitä kallisarvoista aikaa, jotta ne voisivat toteutua.
Tahdonvoimalla ja kovalla taistelija luonteellani uskon kuitenkin selviäväni pitkälle, vaikka elämä ei aina olekkaan mitään ruusuilla tanssimista.

Töistä pääsin suoraan hierojalleni. Ystäväni suositteli aikoinaan urheiluhieroja Kristiina Keulaa ja siitä lähtien olen käynyt hänellä säännöllisesti. Lihashuollossa pidän tärkeänä venyttelyä, mutta vieläkin tärkeämpänä hierontaa. Treenaan salilla 4 kertaa viikossa sekä 3 aerobista, niin lihaksien palautumisesta pitää huolehtia tarkoin.
 Kristiina on ammattitaitoinen urheiluhieroja. Pidän tärkeänä sitä, että hierojani tietää tarkalleen mitä treenaan ja osaa tuolloin huoltaa lihaksiani parhaalla mahdollisella tavalla. 
Suosittelen Kristiinaa lämpimästi kaikille lukijoilleni ja marraskuun aikana on myös luvassa arvontaa aiheeseen liittyen. :)
Hieronnan jälkeen olin taas kuin uusi ihminen ja toivonkin, että huomena treeni kulkee jo paremmin! :)


Reipasta viikkoa kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti