Kaiken maailman "Fitneksen maailmanmestareita"

Nyt, kun yksi mun suurimmista idoleistani Anna Virmajoki on kertonut Body-lehdessä mitä on mieltä näistä "julkkis fitneksen maailmanmestareista" niin haluan kirjoittaa vihdoin tekstin, jonka olen halunnut jo aiemmin kirjoittaa.

Itsehän olen valmistautumassa vasta ensimmäisiin kilpailuihini, mutta jostain syystä tiedän jo nyt pitkälti kaiken sen mitä kilpailuihin osallistuminen vaatii. Saati sitten jos puhutaan siitä, että sijoittuu kilpailuissa ja pääsee pitkälle. Sen mitä on tulla oikeaksi ammattilaiseksi.

IFBB:n kilpailuihin osallistuvat kilpailijat tekevät monien vuosien pohjatyön kasvatten lihaksia, pysyen ruokavaliossa, taistellen oman mentaalipuolensa kanssa. Näille kilpailijoille tämä Fitness on todellakin elämäntapa. Se ei ole vain, joku "kausi" että dietataan ja vähän lenkkeillään, jonka jälkeen mennään kisoihin ja näytetään pirun hyvältä.

Julkisuudessa pyörii kovasti nimiä julkkiksista, jotka ovat ottaneet osaa tiettyjen edustjien kilpailuihin ja kutsuvat tämän jälkeen itseään esim. Bikini-fitneksen maailmanmestareiksi. Internet on täynnä kuvia siitä, kuinka pyöritään mitalit kaulassa ja pokaalit kädessä ja kuvien alla teksti " Mä olen vihdoin "bikini-fitness maailmanmestari 2013"
Mitä? Kaikkien päivitysten mukaan saa selville kuinka treenaillaan 4 viikkoa "kovaa" salilla ja sen jälkeen diettaillaan vaan rasvat pois ja ei kun lavalle... Vau! Sieltähän tulikin voitto kaikissa luokissa ja ainakin kolmessa eri sarjassa. Mitäs nyt? No seuraavaksi toiselle puolelle maailmaa ja hups!
Taas tuli kirkkain mitali ja nyt todella voidaan sanoa kuka se mestari on. Siis maailmanmestari.

Seuraavat jutut näyttävätkin kunka offille ollaan siirrytty haipakkaa ja johan drinksut maistuvat baarissa sekä yöelämässä riekkuminen on vienyt voiton salilla treenaamisesta. Tätä juhlimista voi jatkaa jälleen niin pitkälle, että tarvitsee ottaa uusi 4 viikon mittainen treeniputki ja dietata pikkasen ennen seuraavia kisoja. Helppoa ja kätevää eikös?


Tämä antaa aivan väärän kuvan nuorille naisille siitä, mitä kaikkea todellinen kisaaminen ja niihin valmistautuminen vaatii. Noissa kisoissa kaikki voisivat olla maailmanmestareita.

Olen ihmetellyt miksi nämä julkisuuden henkilöt eivät koskaan ota osaa IFBB:n kilpailuihin?
Todennäköistä varmasti on, että näissä kilpailuissa nämä "maailmanmestarit" eivät sijottuisi edes kärki kymmenikköön.

On se hyvä, että maailmalta löytyy monenlaisia kilpailuja moniin eri tavotteisiin, nämä julkisuushössöttäjät vain antavat juurikin kuvitelman kaikille kuinka fitneksen harrastaminen on helppoa, hienoa ja aina voi vain näyttää hyvältä lavalla, rasvat alas ja lavalle. Mitä se vaatii?
Väriä pintaan, biksut päälle, korkkarit jalkaan ja that's all.

Olen treenannut nyt kuusi kuukautta tavoitteelisesti tähdäten kilpailuihin ja monia eri kilpailulajeja harrastaneena tiedän, että töitä on tehtävä paljon, on käytävä monia taisteluita mentaalipuolen kanssa, kohdattava vastoinkäyisiä, etsittävä niitä viimeisiä toivonrippeitä silloin, kun on vaikeaa.
On paljon hyviä hetkiä, on paljon sitä mistä pitää osata nauttia, pitää myös pystyä tekemään kaikkensa treeneissä, pystyttävä noudattamaan tiukkaa ruokavaliota, samassa pitää myös jokaisen tehdä töitä ja pyörittää normaalia arkea. Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita ainoastaan treenaamista, niin ihanaa kun se olisikin..

Omalla makallani olen kohdannut monia huippuhetkiä, olen myös päässyt raapaisemaan pohjaa, olen ollut väsyneempi kuin koskaan ja silti noussut aamulla aikaisin suorittamaan treenejä, olen sortunut syömään ohi ruokavalioni, olen itkenyt monesti matkani aikana, olen meinannut menettää minulle rakkaita matkani aikana, olen meinannut ajautua ylikuntoon, olen tehnyt satoja tunteja töitä treenaten unelmani eteen, olen tehnyt enemmän töitä kuin koskaan vain siksi että rahat riittävät kaikkeen mitä tulevaisuudessa tarvitsen, purrut hammasta ja koittanut pitää kaikin voimin kiinni siitä mitä olen jo saanut aikaiseksi. Silti, vaikka joutuisin vielä kohtaamaan tulevaisuudessa monta vastoinkäymistä niin minulle tämä kaikki on sen arvoista, en kadu mitään näistä hetkistä mitä olen kokenut matkallani. Oikeastaan janoan jo lisää sitä kaikkea mitä minulla on vielä edessä. Tässä on vain osa kokonaisuudesta, mutta toivon, että monet ymmärtävät mitä se oikesti vaatii tulla mestariksi

On eriasia olla oman elämänsä mestari, kuin todellinen maailmanmestari.

 

Treenitaukoa ja ajatuksia

Heippahei!!

Viime sunnuntaina tuli täyteen kahdeksan viikon treeniputki. Tarkoittaen siis, että varsinaisia lepoviikkoja ei tuohon jaksoon kuulunut, ainoastaan normaalit viikottaiset lepopäivät.
Sunnuntaina alkoikin lepoviikko ja pian nähdään tuleeko lepoviikkoja ainakin yksi vielä lisää.

Lepo on yksi tärkeimpiä asioita silloin, kun treenataan paljon ja kovaa, mutta moni varmasti tietää sen tunteen millaista taistelua välillä joutuu käymään oman päänsä kanssa ymmärtääkseen, että nyt on oikeasti vaan levättävä.

Minulla tämä alkoi heti kolmantena lepopäivänä: - Maha oli turvoksissa, joten: " Oonkohan mä lihonut..?" Söinköhän mä kuitenkin liikaa herkkuja silloin kun oli edellinen vapaasyöntipäivä?"
" Jääköhän mun maha tällaiseksi, missä se mun kapea vyötäröni nyt on??" Miten mä voin olla syksyllä kisakunnossa, kun en nyt pääse hetkeen treenaan?" Häviääköhän mun lihaksen, kun en treenaa, voinkohan mä syödä kaikki ruuat vaikka valkku sanoi että syötävä on?"
Kerran päivässä on jännitettävä esim. reisilihakset vain nähdäkseen vain, että ne ovat tallella!! :D

Niin... en usko olevani ainut jolla tämmöisiä pyörii päässä silloin, kun ei pääse treenaamaan ?
Silti ihmettelen itsekkin, että miten pienestä kaikki on kiinni. Silloin, kun treenaat säännöllisesti ja syöt oikein, niin tiedät että tulosta syntyy aikanaan. Heti, kun vähänkin pidempi lepo on edessä, alkaa tämä osittain hieman hysteerinen panikonti siitä mitä kropalle tapahtuu lepojakson aikana.

Päätin tuolloin, että en mene nukkumaan näiden ajatusten kanssa. En halua aamulla pohtia enää samaisia kysymyksiä ja synkistellä kuinka olen muka lihonut kolmessa päivässä. Ei.

Kirjoitin paperille kaiken sen mitä kropassani oli muka muuttunut kolmessa päivässä.
Tähän samaan paperiin mietin jokaiseen kysymykseeni vastauksen ja yhdistin jokaiseen kohtaan levon. Perustelin itselleni kysymysten avulla selkeästi sen miksi minä lepään.
 Mihin tarvitaan lepoa? Miksi on tärkeää levätä? Mitä hyviä puolia on levossa? Mitä käytännössä lepo aiheuttaa lihaksille?  Miten kävisi, jos en lepäisi? Näitä kysymyksiä tuli paljon, mutta oli hauskaa huomata miten hyvin myös pystyin perustelemaan vastaukset itselleni.

Saattaa kuulostaa kuin jälki-istuntoon jääneen kotiläksyltä, mutta uskokaa pois, tästä oli minulle itselleni paljon hyötyä. Tämän päivän jälkeen en ole murehtinut enää lepojaksoani tai pientä pömpöttävää vatsaani. :)

Haluan kroppani voivan mahdollisimman hyvin, joten annan sen levätä silloin, kun työtä on tehty paljon ja lepo on jäänyt vähiin. Kunnoitan jokaista soluani, sillä ne ovat vain ja ainoastaan minun ja vain minä olen oikesti se, joka voi vaikuttaa miten mieleni ja kehoni voi.

Seuraavina kuukausina tavoitteena unohtaa turha stressaaminen ja mennä päivä kerrallaan eteenpäin.
Se voi olla joskus haastavaa, mutta jos ei ota vastaan haasteita, ei voi haastaa itseään ja kohdata myöhemmin voittajana.
 Jonain päivänä saat katsoa peiliin ja todeta olevasi sittenkin vahvempi, kuin mitä olit eilen.

"Se rasvaton fitnesstyttö treenaa kuin äijät"

Nainen, olitpa sitten nuori tai vanha, iso tai pieni, jos treenaat tiedät mistä puhutaan.

Pelko siitä, että käydessäsi kuntosalilla muutut hetkessä suuret lihakset omaavaksi miehen näköiseksi epänaisellisuudeksi on turhaa. 

Ensinnäkin lihasten kasvattaminen vaatii aikaa ja paljon työtä, tuskin kukaan enää luulee että lihakset kasvavat yhdessä yössä. Nykyään lihaksikas nainen tuntuu silti olevan se "hittituote". Fitness on kaikkialla ja kaikessa.

Syy miksi kirjoitan tämän tekstin on kuitenkin se, että pyrin jälleen käsittelemään tähän asti kulkemaani matkaa ja sitä miten toisen ihmisen on helppoa kertoa miltä sä näytät ja mitä sun pitäis tehdä jotta asiat olisivat paremmin, hänen mielestään.

Usko omaan tekemiseen horjuu toisinaan vaan yhä uudelleen onnistuttuaan usko jälleen kasvaa lisää.

Toisen onnistumisen ei aina tarvitse tarkoittaa toisen epäonnistumista. Miksi meistä jokainen ei voisi onnistua jos sitä tarpeeksi haluaa..?

Tämän puolen vuoden valmennuksen jälkeen voin rehellisesti sanoa, että oma pää vaikuttaa todella paljon siihen mihin asti selviät ja mitä saat aikaan. Tuntemattomille kaikki saattaa näyttää kovinkin helpolta: "se vaan treenaa ja syö ja kohta se on kisoissa" "kyllähän minäkin olisin tossa kunnossa jos mulla ei olis lapsia tai töitä niin olis aikaakin vaan treenata"

Noh itselläni on kolme vuotias poika sekä teen 2 työtä treenien ja muun elämän lisäksi. Valmistuin myös erikoisammattitutkintoon muutama viikko sitten, eli opiskelin hieman tässä ohella..Tosin sitä "muuta" elämää ei enää ole.:D Todistetusti meitä "fitnessmammoja" on paljon ja se "ei ole aikaa" on vain järjestely kysymys. Aina löytyy tekosyy, jos jotakin ei halua tehdä, mutta kenelle teet silloin palveluksen? Huijaamalla itseään saa palkaksi "ei ainakaan sitä mitä tilaa".

Tässä mä kuitenkin olen tyytyväisenä kulkemaani matkaan, onnellisena tehdystä työstä, innoissani tulevasta, riemuissani uusista haasteista ja viisaampana tehdyistä virheistä. 

Niille tuntemattomille mä olen se "rasvaton fitnesstyttö" joka treenaa kuin miehet ja pian varmaan näyttää ihan mieheltä. Vaan onko se tärkeää? Sillä rakkaimmille  läheisilleni olen "pieni ahertaja, joka ei luovuta koskaan päättäessään toteuttaa unelmansa" Aina se kovempi tahtoinen, joka ansaitsee olla tyytyväinen tehdessään kovasti töitä tuloksien eteen"<3

Vain se on tärkeää.

Uusi vuosi ja uudet haasteet

Siitäpä onkin vierähtänyt aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut. Suurin syy on että olen tehnyt aamusta aamuun töitä ja koittanut samassa hoitaa treenit ja perhe elämän. Näin kiireinen harvoin toivon olevani ja kyllä tuo työnteko alkaa jo väsyttään.

Nyt on viimeinenkin 10 päivän työputki suoritettu ja on aika nauttia kolmesta vapaapäivistä!:)

Viime viikkojen rytmi on ollut seuraavanlainen: aamulla 4.00 herätys, aerobinen 20min, aamupala, sali, suihkun kautta töihin. Töissä 9-18 tai 9-20. Illalla kotona vielä eväiden teko ja sama rumba aamulla uudestaan. Parina päivänä olen jatkanut töitä vielä 22-04, jolloin sali treeni on jäänyt väliin. Stressaavaa.. Peräti 1 lepopäivä tuli ylimääräistä kun ei vaan jaksanut nousta sängystä aamulla.

Olen silti päättänyt että koitan olla mahdollisimman paljon stressaamatta ja miettimättä sitä jos jokin ei päivässä mene juuri suunnitelman mukaan. On pakko koittaa myös levätä silloin kun tekee pitkää päivää.

Fiilis heittelee laidasta laitaan.. Olen ollut hyvin positiivinen, toisinaan hyvin surullinen, välillä hieman vihainen enkä oikein tiedä mitä pitäisi ajatella ja tuntea. Itku on herkässä ja saatan purskahtaa itkuun ilman mitään sen kummempaa syytä. Tämäkin kuuluu varmasti asiaan ja itkeminen tekee hyvää välillä, ainakin mulle. 

Pian olis aika lunastaa kisalisenssi tälle vuodelle, hurjaa miten äkkiä aika kuluu!

Mulla on vielä yksi viikko kovaa treeniä 8 viikon treeniputkesta jäljellä ja sen jälkeen tiedossa onkin vähän pidempi lepo;)

Ensi viikolla pääsenkin pitkän tauon jälkeen päävalmentajan kuntotsekkiin! 

Toivotaan että eteenpäin on menty:)!

Tälle vuodelle lupasin jatkaa unelmieni toteuttamista ja ottaa enemmän vapaata:)

Tavoitteiden asettaminen on ihanaa, mutta niihin pääseminen ei aina ole helppoa. Kaipaan haasteita ja niitähän tämä vuosi tuo varmasti paljon;)