Hyvinvointihumpuukia vai helpompi tie terveelliseen elämään?

On sama kuunteletko radioo, luetko lehteä vai satutko vilkaisemaan televisiota juuri mainoskatkolla.
Kaikkialla on tuhansittain uusia hyvinvointiin liittyviä ratkaisuja, jolla saat aivan varmasti helpolla tavalla terveellisen ja onnellisen elämän. Ei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. Kipaise lähimpään myymälään ja osta vaikkapa purkissa uusi terveellinen elämä.

Hyvinvointia voit hankkia nykyään monessa muodossa: kirjana, pilleripurkkina, muotoilevina voimasukkahousuina tai vaikkapa hankkimalla elämäntapavalmennuksen.

Kululttajalle hyvinvointi oli eilen energioiden siirtämistä erilaisten kynttilöiden avulla, piikkimatolla makaamista ja tasapainolautaa. Tänään se on saunajoogaa, yrttivalmisteita nesteenpoistoon sekä kehonhallintaa uudistetussa ryhmässä. Tässä ryhmässä parannetaan myös kaikki nivelreumaa sairastavat uusilla keinoilla, enää et tarvitse edes särkylääkettä.
Tai ehkä nämäkin menivät jo, kun uusia tuotteita tuli tilalle.

Vaikka keinot ja tuotteet muuttuvat markkinoiden mukana, totuus taustalla on aina yksinkertaisen tylsistyttävä. Näihin perusteisiin eivät kuulu nestettä poistava yrttivalmiste tai voimasukkahousut, vaan ainainen kolmikko: uni, ravinto ja liikunta. Se ei vaan muutu, vaikka terveyskaupan mainoksessa lukisi mitä.

Uni, ravinto ja liikunta. Eikö ole mitään uutta? Ei. Jos jokin näistä "vuotaa", se vaikuttaa heti toiseen ja kolmanteen. Jos ei nuku riittävästi, ei jaksa liikkua. Kun väsyttää, tekee mieli makeaa. Kun tätä ympyrää jatkaa riittävän pitkään, kuudenkymmenen euron laihdutusvalmiste purkissa alkaa houkuttaan.

Liian simppeliltä kuulostavat motivaatio lausahdukset: " Just do it". Kuulostaa liian simppeliltä ollakseen Niken slogan. Ei se sen vaikeampaa ole- ja ihan hullun vaikeaa kuitenkin.

Valitettavasti kunnossa pysymiseen vaaditaan kovaa treeniä, eikä erilaisten asioden ja inspiraatioiden ostaminen tuolloin auta. Kun motivaationpuutos vaivaa, ei haluaisi kuulla että pitää vaan puurtaa. Mutta niinhän se on, treenit on tehtävä.

Tästä asiasta löytyy miljoonia mielipiteitä, mutta ennemmin henkilökohtaisesti säästän sievoisen summan rahaa kun olen ostamatta jokaista uusinta tuotetta joka takaa minulle onnellisen elämän lisäksi täydellisen vartalon.

Keskityn olennaiseen, eli ruokaan, liikuntaan ja uneen. Näin voin hyvillä mielin jättää ne hyvinvointisukkikset ostamatta.

Epäonnistuminen: Onko se sittenkin uusi mahdollisuus onnistumiseen?

Tänään oli pitkästä aikaa kuntotsekin aika ja jostain syystä mua jännitti ihan hirveästi. Mietin koko edellisen viikon, että miksi mua jännittää kun ei ole tähänkään asti jännittänyt.
Ehkäpä jännitys johtui siitä, että tällä kertaa en ollut niin varma kunnostani kuin tähän asti.

Muutama viikko oli mennyt aivan rytmittä ja tuntui, että olin yhtäkkiä ajautunut keskelle kaaosta.
Mulla on vapaasyöntipäivä ollut kerran viikkoon ja viikko sitten söin tietoisesti kahtena päivänä "ylimääräistä". Tiesin, että ruokavalioon on palattava samalla tapaa kuin ennenkin, mutta jostain syystä tuntui kun en olisi välittänyt. Ateriavälit venyivät, ruoka ei maistunut ja sitten kun maistui niin maistui myös se " ylimääräinen" samassa.
Noh, tehtyä ei tekemättömäksi saa ja sama pätee myös syömisessä. Ne kauan säilyneet rutiinit oli kuin yhtäkkiä hävinnyt enkä silti suonut ajatustakaan sille ettei tästä vielä jatkettaisi kuten ennen.

Tästä viisastuneena annoin itseni hetken aikaa miettiä miksi teen tätä ja mikä tekee mut onnelliseksi.
En jäänyt potemaan morkkista tapahtuneesta, mitä se hyödyttäisi? Aivan sama kun jäisit roikkumaan kiinni menneisyyteen etkä pystyisi unohtamaan niitä vaikeita aikoja elämästäsi tai antamaan erehdyksiä anteeksi. 

Sen päivän jälkeen tuntui kuin olisin saanut aloittaa puhtaalta pöydältä. Ruokavalioni ruuat maistuvat hyvin edelleen eikä ollut mitään syytä miksi en voisi jatkaa samalla tsempillä vaikka olinkin "retkahtanut" :) Silloin, kun rakastat treenaamista, niin rakastat myös sitä tarkkaa ruokavalioo mikä on pohja kaikelle sille mitä haluat itsestäsi rakentaa...
Ehkä joskus pitää suoda itselleen mahdollisuus epäonnistua, jotta pystyy taas nauttimaan onnistumisen tunteesta entistä enemmän.

Tässä oli syy miksi en enää ollutkaan varma siitä, että kunto olisi edennyt samaa tahtia kuin aiemmin.
Silti mitään negatiivista palautetta en valmentajaltani saanut. Lihasta on riittävästi lajia ajatellen ja kisadietille siirrytään kesäkuun alussa. Muutama kuukausi vielä kasvatellaan lihaksia ja katsotaan sitten miten se dietti lähtee käyntiin. Taas on jotain mitä odottaa! :)

Onnellisuuteen vaaditaan toisinaan niin paljon ja niin monia erilaisia asioita. Joskus on tärkeää kuitenkin pysähtyä nauttimaan niistä pienimmistäkin asioista. Antaa itselleen mahdollisuus unelmoida kerta toisensa jälkeen, kaatua ja nousta uudelleen. Epäonnistua ja onnistua jälleen. 

-Minulle on annettu siivet, nyt minun pitää vain uskaltaa lentää- <3

Huipputiimi osa-1: Mitä olisikaan fysioterapia ilman hyvää fysioterapeuttia

Päätin muutama päivä sitten, että kirjoitan kisaprojektini suurimmista vaikuttajista lyhyitä tekstejä. Vaikuttajilla tarkoitan tässä meidän tiimin eli Fitfarmin valmentajia, pt:itä, poseopettajaa, fysioterapeuttia ym.. Joita ilman tuskin olisin tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Saattaisin ennemmin istua sohvalla huonossa ryhdissä ja syödä pullaa:D:D

Olen ollut tietoinen huonosta ryhdistäni jo vuosia, mutta vasta tämän kisaprojektin myötä olen oikeasti saanut aikaiseksi tehdä asialle jotain. Eikä vaan jotain, vaan parantaa sen... ja pysyvästi.

Olen käynyt nuorena muutamilla erilaisilla Fysioterapeuteilla ja todennut muutaman kerran jälkeen, että eihän tästä tule mitään. En silloin saanut mitään kunnollista apua vaivoihini alaselkäni kanssa ja ainut mitä muistan on se, että harvemmin näitä fyssareita oikeasti kiinnosti saada mun rakennettani paremmaksi. Johtui tietysti myös siitä, että siinä iässä 15-16 v, en ollut kovin ahkera tekemään vaivalla laadittuja kotijumppia kotona.. :D
Jätin homman sikseen ja ajattelin, että kyllä tää tästä joskus paranee.

Päätinkin loppuvuodesta ottaa yhteyttä meidän tiimin omaan Fysioterapeuttiin ja eipä mennyt aikaakaan, kun päästiin katsomaan kuinka paljon musta löytyy korjattavaa.
Ensimmäinen käyntikerta, katsottiin mun ryhti, ( jos sitä olisi voinut edes ryhdiksi enää kutsua). Alkuun tuntui melkoselta shokilta kuulla mitä kaikkea on korjattavana, mutta jo ensimmäisellä kerralla oikeasti sain paljon uutta tietoa. Opin ymmärtämään, että töitä on tehtävä ja lopulta vielä se ettei minunkaan ryhtini korjaaminen ole mahdotonta. Olin positiivisesti yllättynyt myös siitä, että tämän fysioterapeutin palvelu oli huippu- luokkaa!
Täysin erilainen kokemus, kuin kaikilla aiemmilla fysioterapeuteilla.
Mietin vielä kotonakin, että miten oikeasti fysioterapeutti voi olla niin "kiinnostunut" korjaamaan mun notkoselkää tai eteenpäin työntyneitä olkapäitäni.. Mä sain henkilökohtaista palvelua ja huomasin sen viimein, että saan kaikki mahdolliset ohjeet, likkeet, käsittelyt ja avun mitä tässä vaan tarvitaan. Huippua! Olisipa kaikki muutkin ihmisten hyvinvointiin liittyvät tekijät yhtä omistautuvaisia työllensä niin me kaikki voitais paljon paremmin :)
Samalla hetkellä päätinkin, että nyt teen oikeasti töitä ja saan vielä sen kunnon ryhdin!

25 vuotiaana ei kukaan haluaisi olla ryhditön sen enempää kuin ryppyinenkään.

 Kun sain ensimmäiset harjoitukset mitä teen salilla aina muun treeniohjelman yhteydessä rupesin oikeasti keskittymään siihen, että kaikissa liikkeissä lavat pysyisi yhdessä ja olkapäät omilla paikoillaan. Peilistä tuijottaminen välillä suoraan sanottuna v***tti, kun näki kuinka ne kaikesta yrityämisestä huolimatta ei jää sinne oikeille paikoilleen. Tähän päivään asti mä kai luulin olevani ainut, jolla on tällaisia ongelmia. Salilla, kun tulee kuitenkin käytyä melko usein, niin en oo koskaan edes huomannut katsoo onko olemassa "kohtalotovereita".
Jotenkin sitä aina vaan ajatteli, et "kellä nyt olis näin huono ryhti tms.." Että mä olisin ainut, joka taistelee päivästä toiseen korjatakseen omaa " rakennettaan". Ehkä kaikki ei niin välitä, sillä kun mä jokaisen treenin päätteeksi suoristan itseni lattialle nostaen kädet sivuilta ylös vain muistuttaakseni kroppaani jälleen kerran siitä oikeasta asennosta niin ne muut katsoo mua kuin olisin ymmärtänyt kuntosalilla käymisen hiukan väärin.
Silti mua vaan hymyilyttää, sillä oon ymmärtänyt sen, että jonain päivänä mä saan katsoa peilistä mun hyvää ryhtiäni ja todeta, että mä todella olen ansainnut sen. 


 Kuukauden päivät pääsin taas kunnolla tekeen saamiani harjoituksia ja tänään oli yksi parhaimmista päivistä! Mä sain vihdoin kuulla fysioterapeutiltani, että ne olkapäät alkaa vihdoin oleen jo lähempänä sitä mitä pitääkin. Kuulostaa ehkä pikku jutulta, mutta mun tapauksessa ja mulle se oli todella suuri asia.
Tänään mä myös jälleen kerran opin lisää ja sain kuulla, etten ole ainut jolla on tällaisia ryhti ongelmia.
Pienet on munkin ilot, mutta onhan se lohduttavaa ettei ihan yksin oo mikään poikkeus tapaus.:D

Tarvitaan alansa rautainen ammattilainen, jolla on paljon tietoa ja taitoa, joka aidosti haluaa myös itse nähdä muutoksen, jolta voit oppia paljon, joka tekee harjoitukset juuri sinun vaivoihisi ja joka on valmis auttamaan ja tekemään parhaansa varmasti ihan jokaisen asiakkaansa kohdalla. 
Tämän paremmin en osaa meidän tiimin fysioterapeuttia kuvailla, enkä myöskään osaa sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen tästä kaikesta jo saamastani avusta.

Mikään ei ole mahdotonta, kuten elämänmuutos niin myös tämäkin vaatii tahdonvoimaa ja halua kehittyä.

8 kuukautta elämästäni

Reilu 8 kuukautta sitten aloitin Fitfarmin kisavalmennuksessa. Tavoitteet oli silloin jo kirkkaana mielessä ja tiesin, että töitä on tehtävä paljon.
En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta en myöskään ole ollut vartaloltani sellainen mihin olisin täysin tyytyväinen.

Tämä 8 kulunutta kuukautta on kasvattanut mua niiin paljon henkisesti, etten pysty sitä edes sanoin kuvailemaan. Sellaiset asiat, jotka ennen tuntui ylitsepääsemättömiltä on mulle nyt paljon helpompia käsitellä. Kokonaisuudessa olen tietysti myös vahvempi fyysisesti ja se on suurin syy miksi voin paljon paremmin kuin ennen.

En kiellä, etteikö silti olisi aikoja jolloin tuntuu, että kaikki romahtaa ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta silti tässä on aina "sitä jotain" mistä en luovuta, vaikka mitä tapahtuisi. Elämäntapa, joka on avartanut mun maailmaani todella paljon.

Viime viikkoina olen yllättynyt positiivisesti muutamien ihmisten kommenteista. Ihmiset kertovat, että olen heille inspiraatio heidän omia treenejä ajatellen. Siis minä vai? Tällainen tavallinen naisen alku, joka painaa tukka putkella päivästä toiseen ;D Noh onhan mulla ikääkin jo karttunut niin, että voidaan puhua jo naisesta, mutta kuitenkin. Sanoin kuvaamaton tunne, kuulla että omalla kehitykselläni voisin motivoida muita. Kiitos siis näistä kauniista sanoista teille <3

Ajattelin laittaa nyt myös tänne blogiini hieman kuvia siitä mistä olen lähtenyt ja siitä mitä kaikkea matkalla on tapahtunut sekä tietysti viimeisimmät kuvat kunnostani.

Nyt siis nokka kohti kevättä ja vielä olis 6 kuukautta aikaa ennen ensimmäistä kisapäivää. Mua niin jo jännittää, mutta tiedättekös motivaatio on niin huipussaan! Ensi viikko onkin mulla varsinainen Fitness- viikko. Tiedossa posetreenitä, kuntotsekkiä, pt- treeniä, treeniä ja Fitnesspäivä Tampereella! Huippua! :)
En oo  pitkiin  aikoihin ollu PT- treeneissä enkä posetreeneissä...
Nauttikaahan ihanista ilmoista ja antakaa kevään tuoda paljon energiaa tulessaan :)

6 vk valmennuksessa

Vas. kuva juuri valmennuksen alussa ja oikea 3 kk muutos

 

Pientä vertailua väliin.. :)

Nyt on saatu vähän jo lihaakin..

Rasvaprosentti karkas sinne 9,5 ja sen huomaa yllä olevassa kuvassa..

Tilanne korjattu ja massan kerääminen voi alkaa ;)

16 viikon muutos

Ripakintusta massa-jalaksi ;D

Lopuksi vielä muutama päivä sitten otetut kuvat. Uusi treeniohjelma on saanut mut rakastuun kyykkyihin ;)

Mitä sitten jos en olekkaan aina ollut se onnekkain

Heippa!

Aikaa on taas kulunut muutama kuukausi ja nyt voin todella sanoa, että viimeinen neljä viikkoa on ollut niin kiirettä, etten meinaa vieläkään muistaa mikä päivä on ja missä mun pitäisi olla milloinkin.
Hassua on, että näinä kaikista haastavimpina aikoina löytää itsestään paljon uusia puolia. Juuri silloin, kun on tehnyt ympäripyöreitä päiviä ja herää muutaman tunnin nokosten jälkeen siihen, että on aika nousta lenkille ja salille ennen seuraavaa 12 tuntista työpäivää. Jossakin pisteessä se alkaa olemaan jo niin haasteellista, että on annettava periksi. Vai onko sittenkään..?

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tekstiä, vaikka mielessä on pyörinyt asioita aina hiekanmuruista maailman valloitukseen saakka. :D Niin, on mulla ollut silti aikaa ajatella aina siinä välissä kun säntään salilta töihin tai töistä rättiväsyneenä illalla salille...

Kuukauden työputki muutamalla hassulla vapaalla on nyt takana ja aika hengähtää taas.

On tullut pohdiskeltua monia asioita ja suurimpana vastustajana löydän jälleen kerran itseni.
Kuin kiertäisin ympyrää ja löytäisin jokakerta saman haastajan, joka ei anna lupaa luovuttaa vaan pakottaa etsimään lisää vastauksia tai tekemään aina enemmän ja enemmän.

Jos en tuntisi itseäni yhtään, epäilisin kovasti viimeistään tässä vaiheessa, että onko musta tähän sittenkään. Mä olen pienestä pitäen ollut, se jota ei ole niin noteerattu. Päiväkodissa leikin päivästä toiseen yksin, muut veivät mun leluni ja ehkä jo sielä opin hyväksymään asoita joita toiset tässä maailmassa eivät edes ymmärrä. Miten käsitellä yksinäisyyttä? Kuinka olla onnellinen vaikka olet erilainen kuin nuo kaikki muut....

En ole lähtöisin mistään maailman rikkaimmasta perheestä, jossa tunnetusti lapset saavat kaiken haluamansa ja vielä tietysti niin että kaikki sen tietävät.
 En edes pysty muistamaan kuinka useasti kadehdin niitä muita, joille äiti ja iskä osti kalleimmat ratsastusvaatteet, käytiin leireillä kun iskä makso ja ostettiin hevosia aina pikku "Iinan" toiveiden mukaan. " Käytettiin rahaa vain siksi, että heidän lapsi olisi paras. Käytettiin vielä enemmän rahaa vain siksi, että heidän lapsensa olisi koulun suosituin ja tulisi menestymään.

Minä taasen ruinasin omaa ponia vuosia, ja lopulta sain vanhan ravurin, joka oli ollut meillä varsasta asti. Minä tuolloin seitsemän vuotta olin päättänyt, että koulutan meidän 15 vuotiaasta suomenhevosesta ratsun. Päivästä toiseen käytin kaikki mahdolliset taitoni, aikani ja rahani siihen, että vielä jonain päivänä mulla on oma ratsu ja mä menen sillä kisoihin. En halunnut enää kilpailla muiden hevosilla. Ei mennyt kuin puoli vuotta ja pääsin vihdoin kilpailemaan omalla hevosellani.

En silti koskaan ollut pettynyt siihen, etten saanut kaikkea pyytämääni. Päinvastoin olin onnellinen siitä, että opin jo nuorena tekemään töitä unelmien eteen.

Koko elämäni olen ollut sellainen oman tien kulkija, joka ei niin välittänyt siitä mikä juuri nyt on in. Minulle tärkeintä olivat läheiset ja oma perhe.

Tässä kilpailuihin valmistatumisessa olen huomannut paljon samoja piirteitä itsessäni, kuin tuolloin nuorempanakin. En niin tarkkaan katso onko mulla joka päivälle eriväriset treenikuteet, käytänkö nyt samanlaista sheikkeriä jo toista päivää, huomaakohan kaikki varmasti et mä treenaan Fitness-kilpailuhin? onko mulla varmasti hiukset hyvin, näyttääkö tämä elämä ihan glitteriltä? No ei ainakaan, jos mun elämää läheltä seuraisitte. Tämä on kaukana glitteristä ja sen voi todistaa ihan kuka tahansa joka näkee mut esimerkiksi salilla treenaamassa, töissä tai kotona :D

Mulle tärkeintä on vahvuus. Haluan säilyttää vahvan mieleni, haluan tulla vieläkin vahvemmaksi, jotta voin selvitä tulevista haasteista entistä vahvempana. Taas kun olen päässyt yhden raskaan aikajakson eteenpäin, on ihanaa huomata, että selvisin siitäkin ilman mitään suurempia taka-pakkeja.


Ajatuksissani olen hyvin tasapainoinen ja mun elämäni on tarkkaan organisoitu, mutta todellisuudessa tämä meno vastaa huvipuiston karusellia.

Vaikka en kilpailuissa sijottuisi tai koskaan pääsisi yhtään mihinkään, niin kyllä mä pärjään. En mä ole lähtenyt tähän vaan siksi, että saisin mainetta ja kunniaa sekä kirkkaimman mitalin. En edes tiedä tykkäänkö koko kilpailutilanteesta, saattaa olla että rakastan eniten tätä kovaa treenaamista ja henkisesti itsensä haastamista.
-Ei se tarkoita, etten silti voisi olla joskus se kaikista onnekkain <3