maanantai 14. heinäkuuta 2014

Dieettihörhön fiiliksiä!

Nyt mennään eikä meinata! 
En pysy enää laskuissa montako viikkoo on kisoihin.. Huomaan laskevani kokoajan viikon vähemmän kuin kaikki muut kilpasiskot..:D Joten nyt loppui laskeminen, eiköhän se valkku kerro kun on aika aloittaa viimeistelyt!

Kesäloma loppu ja töihin paluu on ollut yhtä hankalaa kuin aina.. En saanut pitää kun 10 päivää täydestä lomastani, sillä nythän on sesonkiaika. Kuka sitä haluaiskaan olla perheensä kanssa samaan aikaan lomalla.. Varsinkaan kun olen ainut meidän työpaikalla kellä on pienempi lapsi vielä.. Sen enempää sitä murehtimatta mulla on edessä suuria muutoksia, mutta kerron niistä vähän myöhemmin kun kaikki on täysin varmaa;)
Dieetti sujuu mukavasti, energiaa on nyt huomattavasti enemmän ja treeneissä olen keskittynyt pitämään sykettä korkealla ja painoja samalla jo hieman vähemmän. Saan treenistä enemmän irti kun hikoilen kunnolla:D
Aerobisiin olen lisännyt vatsat, askelkyykyt ja punnerrukset sekä välillä tykkään tehdä intervalleina aamulenkit! Nyt on ihanaa kun on oma piha missä voi aamu auringossa jumppailla niin paljon kun lystää.:)
Kahvia ja teetä kuluu paljon miinuspäivinä ja nälkä on alkanut oleen jokapäiväinen ystäväni.. Ainakin tietää että aineenvaihdunta toimii, kun hikeä ja nälkää riittää..!
Tällä viikolla on luvassa kahdet PT- treenit, kuntotsekkausta, poseerausta ja meidän tiimin fitnesspäivä:) Sielähän ne kenraalinharjoituksetkin jo odottaa:)
Painoa en ole tarkkaillut, sillä koitan ottaa loppu dieetin mahdollisimman stressittömästi. Ainakin naamasta ja rintarangasta oon kiristynyt kun ihan luutkin pystyy erotteleen:D ehkä näillä ei vielä kisoja voiteta, mutta alku se on tämäkin;)

Tosi moni on kysynyt multa, että mitäs kisojen jälkeen?
Noh riippuu todella paljon sijoituksestani. Jos menee hyvin niin tietty SM- kisat ja sen jälkeen katsotaan miten jatketaan.
Kyllä mä ainakin muutamat kisat haluan bikinissä kisata ja asettaa sitten uudemmat tavoitteet;)

Jokatapauksessa nyt mä oon aika onnellinen, kun työn tulokset alkaa näkyyn ja polvikin on vielä kestänyt hyvin! 
Mulla on kaikkea mitä mä tarvitsen ja läheisten tuki on se mitä lähiaikoina punnitaan eniten. Tiedän, että sitä riittää:)<3 välillä on aika yksinäistä, sillä yksin tätä hommaa tehdään mutta jokainen päivä on silti mulle korvaamattoman tärkeä:)

Nyt reippaasti aamuvuoroon! Loppuviikosta sitten uutta juttua uusista kuvioista:)

Aurinkoista viikkoa evripadi!:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti