Jos sitä nyt vähän on siipeensä saanut- ei se silti mahdottomaksi muutu

Oon tässä viikon ihmetellyt miten on mahdollista, että varsinaista kisadieettiä on pian takana 5 viikkoa ja musta tuntuu etten olis dieetillä.. Tämä on mulle kuitenkin aivan ensimmäinen dieetti ja kaikki mitä olen kisadieetistä olettanut ei ole pitänyt paikkaansa. 

Positiivistahan tämä on, mutta mulle ihmeellistä.

Kroppa on varmasti jo tottunut pienempiin kalorimääriin, eikä mulla ole ollut missään vaiheessa vielä kovaa nälän tunnetta.

Kävin tiistaina kuntoani näyttämässä päävalmentajalle ja jostain syystä jännitin todella paljon! Sanoin vielä ääneen, että mua jännittää aivan hulluna jota tietysti ihmeteltiin hetken aikaa. 

Tiesin että kroppa on tiivistynyt hyvin mutta silti epäilin edistymistäni. 

Ehkä parempi niin, ei tullut pettymyksiä päinvastoin!:)

Kuntooni oltiin tyytyväisiä ja kuntoni saattaa olla niin lähellä jo kisakuntoa, että en huomaa pieniä muutoksia kropassani.

Siltä seisomalta lopetin stressaamisen edistymisestäni. Mennään viikko kerrallaan kohti kisoja ja katsotaan millaisen paketin tuon syksyllä lavalle:)

Oli kuntoni mitä tahansa, olen tyytyväinen sillä olen tehnyt paljon töitä ja tiedän että se näkyy myös kropastani. Avoimin mielin olen kisaamaan lähdössä ja mitä lähemmäs mennään sitä varmemmaksi tulen työni tuloksista.

Hyvin pieniä muutoksia tehtiin treenin ja ruokavalion suhteen, olin jo valmis luopumaan puurosta ja hedelmistä mutta täysi yllätys oli että saan pitää molemmat vielä pidemmän aikaa.

Kroppa siis toimii ja nyt on oikeasti aika nauttia kaikista päivistä ilman ylimääräistä stressiä.:)

Kuudennen viikon alussa otettiin takapakkia! Vanha polvivamma kymmenen vuoden takaa alkoi vaivaamaan aamulenkillä. Kipu oli kova ja pelkäsin kovasti samaa kohtaloa kuin monia vuosia sitten saman polven takia.

Silloin rustottuma pääsi muljahtamaan ja kepeillä käveltiin 2-3 kuukautta! Aerobick harrastus jäi siihen, vasta ensimmäiset kisat oli edessä mutta polvi ei antanut mulle mahdollisuutta kilpailla.

No nyt odotellaan huomiseen lääkärin tuomioo. Kävely onnistuu, mutta reippaat aerobiset on nyt saanut unohtaa tällä viikolla.

Tänään kävin treenaamassa pakara ja takareisi treenin.. Tehot oli kohdillaan mutta polven "suojeleminen" treenissä aiheutti aika paljon ajatustyötä.. Siinä samassa joutui ajattelemaan paljon muutakin ja tiedättehän sen tunteen kun pelottaa ettei pääse treenaamaan kunnolla.. Onneksi salilla oli hiljaista ja mun itkunpurskahdukseni jäi vaan omaan tietoon..:D

Loppuun kuitenkin tappavat sarjat keskivartalolle ja kyllähän ne pikku vattikset sieltä jo vähän rupee näkyyn.. Jotain positiivistakin.

Ja en ole luovuttamassa mistään hinnasta! Jos polvi pitää leikata niin se leikataan vasta kisojen jälkeen.. Siihen asti mennään jos vaan kivut pysyy hallinnassa. 

Joku varmasti nyt ajattelee et ihan hullu muija ja pimee kun treenaa vaikka kroppa pettää.. Ei mun kroppa petä, niin kauan kun mulla on uskoa tähän touhuun ja sitähän mulla riittää;)

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Muistakaa, että mikään ei ole mahdotonta, jos vaan etsii keinot toteuttamiseen. Toteuttaminen on lopulta aina sinusta itsestäsi kiinni, joten anna palaa silloin kun siltä tuntuu:)