Liian laiha, luut näkyy, lihakset ovat heidän mielestään myös luita ja ruokavalioni ( mistä eivät tiedä mitään) on kuulemma kaikkea muuta kuin sitä mitä tarvitaan lihasten kasvattamiseen. Sinänsä kommentointi kunnostani häiritsi ensimmäiset 10 minuuttia kun niitä luin, tiedän kyllä että näitä arvostelijoita on aina ja kritiikkiä saa kuulla milloin mistäkin. Itse en lähtisi huutelemaan asioista joista en tiedä yhtään mitään.
Olen jo aiemmin ihmetellyt miten useasti muutamia kymmeniä kiloja pudottaneet ovat loistavia ja mahtavia taistelijoita, kun taas kisakuntoon treenaavat ovat luisia, epänaisellisia rumiluksia jotka saavat kaiken tuloksen liian helposti eivätkä tee töitä sen eteen. Tämä oli kärjistetty esimerkki ja itse edelleenkin nostan hattua painon pudottajille mutta onko arvostetumpaa syödä itsensä ylipainoiseksi ja laihduttaa kun treenata kurinalaisesti päivästä toiseen saavuttaakseen tavoitteensa?
Kaikilla meillä on oikeus tehdä kropastamme juuri sellainen kun itse haluamme. Tiedän, että rasvaa on tällä hetkellä melkoisen vähän, mutta voin loistavasti. Miksi siis tuhlaisin aikaani murehtimalla kylkiluiden näkymistä tai liian miehekästä hauistani?;)
Mä nyt olen aina ollut herkkä ihminen ja otan helposti itseeni vaikka tietäisin ettei sillä ole merkitystä, ja pitäisi vaan unohtaa kaikki kuulemansa kritiikki. Silti viime viikko oli turhauttava, kun useana eri päivänä havahduin miettimään kommentteja. Paha olo vaan pakkautui vaikka yritin ajatella järkevästi, näillä hormooni heittelyillä järki on useasti kaukana todellisuudesta😃
Toisaalta ihmiset vaan on myös kateellisia, mutta en todellakaan osaa ajatella, että joku voisi olla mulle kateellinen. Jos kovasti harmittaa oma pullan syönti, niin kannustan kyllä ottamaan itseänsä niskasta kiinni ja siistimään ruokavalion. Alkakaa itse treenaan jos haluatte tehdä muutoksen omalle kropallenne!:D
Noh, näitä asioita mietin, pyörittelin päässäni, unohdin hetkeksi ja kysyin myös valmentajaltani siitä kun olen melko pieni jo nyt. Vastaus olikin positiivisempi kuin olisin ikinä uskonut:) Mun ei todennäköisesti tarvii kauaa dietata ja näin pitäisi pystyä säilyttämään hankitut lihakset myös kisoissa;)
Onhan elämässä paljon muutakin murehdittavaa, kuin toisten arvostelu. Joskus itse arvostelijan kannattaisi miettiä mitä olisi olla arvosteltavana? Mitä jos joku löytäisikin arvostelijan kropasta jotakin sanottavaa? Eikö me ollakkaan täydellisiä. Ollaan. Kaikki eivät vain pidä samoista asioista.;)
-Dream big-
Niin. Jos kirjoitat avointa blogia itsestäsi kuvineen, on syytä varautua myös palautteen saamiseen. Tuskin oletitkaan alussa kaikkien vain kehuvan juttujasi, tai kuviasi? Minä olen kirjoittanut yli 3 vuotta omaa "Fight Club Blogiani", ja olen tottunut myös negatiiviseen palautteeseen. Sitä tulee aina saamaan, varsinkin jos lisää omia kuviaan sinne…,on huomattu. Pääasia tietenkin, että saa palautetta…,tsemppiä sinulle tavoitteesi kanssa. -V
VastaaPoistaLöysin blogisi sivuille vasta äskettäin ja olen lukenut vasta muutaman hyvistä kirjoituksistasi. Osasit pukea hyvin sanoiksi juuri sen mitä itsekkin olen miettinyt.
VastaaPoistaEn voi ymmärtää miksi anonyymit ja tuntemattomat ihmiset edes viitsivät ryhtyä arvostelemaan ja haukkumaan heitä, jotka hyvällä tarkoituksella ovat elämäänsä vähän avanneet muiden iloksi, ei toisten haukuttavaksi. Nuo arvostelijat ovat varmasti jonkun sortin tunnevammaisia jos ei kerran tajua että niistä ilkeistä kommenteista voi pahoittaa mielen! Ei kenenkään kuuluisi joutua toisten maalitauluksi vaikka julkaisee internetissä itsestään kuvia.
RAKENTAVAA palautetta saa antaa ja se on yleensä myös ihan toivottua treeniasioissa. Ne jotka eivät oikeasti tiedä treenaamisesta/tavoitteista mitään niin sen kyllä huomaa typerinä kommentteina ja arvosteluina. Eli ei kannata välittää niistä kommenteista, koska ne ihmiset on vaan ihan pihalla koko asiasta, eikä varmasti tiedä miten juuri sinun kannattaisi treenata tai syödä!
Kiitos kommenteistanne. Kyllä, tiedän että arvosteluja ja kritiikkiä tulee aina, ja todella onhan se oma valinta lisääkö kuvia itsestään julkisesti. Tämä kirjoitus oli vain pieni purkaus liittyen arvostelijoihin. Samaa tahtia jatkan kritiikeistä huolimatta :)
Poista