Irtiottoja arjesta ja täydellinen keskittyminen kehoon

PHeippa!

Ruokavalio vaihtui hieman tästä viikosta lähtien. Nyt mennään niin että miinuspäiviä on enemmän kun plussaa ja kyllähän se mulle passaa:) Energiaa tuntuu riittävän vielä hyvin ja varmasti riittää vielä pitkään kun ruokaakin saa syödä urakalla!

Mun kroppa ja pääkoppa reagoi ilkeesti pitkiin helleputkiin, ruoka ei maistuis millään ja pari päivää mentiikin kevyesti rahkalla ja mehukeitolla. 

Nyt onneks kuitenkin ruokahalu on palannut ja maistuu muutkin ateriat! Saas nähdä vaan miten käy jos helteet vaan jatkuu. Ei, lämmöstä en valita. Kesä on ihanaa aikaa, mutta tuottaa näin dieetillä päänvaivaa välillä:D

Mä oon nyt koittanut vähän irrottautua arjesta ja rutiineista niin et teen aerobiset mahdollisimman erilaisilla tavoilla. Pyöräily, mäkitreeni, intervallit, kuntopiiri pihassa pitää mun mielen virkeenä. Tykkään kyllä osittain rutiininomaisesta elämästä, mutta liikaa niitä ei saa olla. Pyrin olemaan luova ja heittäydyn hetkeen. Jos huomena ei pyöräily huvita niin lähden ennemmin pinkoon mäkitreenin:) Mielikuvitus on kiva mauste treeneissä! 

Tänään aamulla tein kuntopiiriä 60 min pihassa, jonka jälkeen halusin vielä kokeilla kehonhallintaa käsillä ja päällä seisten. Tässä parit maistiaiset mun aamutreenistä 

Mä niin tykkään kaikesta mikä vaatii keskittymistä ja kehonhallintaa! Saa taas olla ajattelematta kaikkea muuta ja keskittyä tekemään. Ennen kisadieettiä treenasin näitä päivittäin, mut nyt tosiaan energiaa on rajatusti ja se pitää keskittää siihen mitä kohti mennään.

Kisoihin on vielä 7 viikkoa ja katsotaan miten tästä vielä kiristytään. Kauheesti mun ei enää tarvitse kiristyä ennen viimeistelyjä:)

Kisojen jälkeinen elämä: Se ei tuota mulle ainakaan vielä päänvaivaa! Varmasti tulee se fiilis: tässäkö tämä oli ja mitäs sitten?

Takki on tyhjä, paljon uusia kokemuksia, itsensä ylittämistä ja muuta takana. 

Mulla on aika paljon jo suunnitelmia ja tavotteita näiden kisojen jälkeen mietittynä:) Moni asia riippuu tietysti siitä miten pärjään kisoissa, mut oon tyytyväinen siihen että uudet tavotteet on jo asetettu:) 

Seuraavassa tekstissä lisää niistä. Osa teistä jo tietääkin mitä tuleman pitää mutta sinne on pitkä matka;)

Huolettomasti onnellinen <3

Mä rakastan niitä hetkiä elämässä, kun ei ole väliä mistä tulet, mihin olet menossa tai kuka olet, voit vaan olla. Pitäisi useammin nauttia vain siitä matkasta ja hetkestä eikä ajatella määränpäätä, toitottaa aina sitä "sitten kun.."

Nauti hetkestä, tartu siitä kiinni. Ole joskus merkityksetön, älä välitä, tee mitä haluat. Nuku myöhään, kiipeä kalliolle, lähde metsään, seikkaile luonnossa, lue kirjaa, kuuntele musiikkia tai pelaa vaikka jotain lapsuuden lempi peliäsi. Unohda hetkeksi se "mun pitää nyt tiskata" , siivota, tehdä ruokaa tai ylipäätänsä se mun pitää..unohda se.. Me ei olla täälä niin kauaa, että sillä olis merkitystä siivoatko nyt vai huomena.

Nykyään todella harvoin itse löydän viikoistani niitä hetkiä kun voin tehdä mitä vaan, mutta silloin kun sellainen tulee niin pidän kyllä huolen että olen huolettomasti onnellinen ja nautin siitä.

Elämä on kova keräämään paineita.. On työpaineita, menestymisestä johtuvia paineita, lasten koulujutuista paineita, harrastuksista paineita ja toisinaan ihan vaan paineita kaikesta ylipäätänsä. Joku odottaa sulta aina vähän enemmän kun mitä oot tai teet. Pysähdy siihen paikkaan ja kertaa rehellisesti omat tavotteesi elämässä, niitä voi tavoitella ilman paineita. 

Usein se on lopulta sinä itse joka "kasaat" itsellesi paineita. Ole realistinen, mutta älä silti luovuta unelmistas vaikka ne olisi kaukana todellisuudesta, maailma on rajaton jos haluat niin. Vain kulkemalla unelmaasi kohden voit joskus saavuttaa sen. Se ei ole aina selkeästi mukana, mutta ohjaa sua mutkien kautta elämässäsi lähemmäksi sitä. 

Silloin kun olen hetken merkityksetön, en mieti mistä tulen, kuka olen ja mihin menen. Silloin löydän itse paljon uusia "avaimia" kohti unelmia. Mä unelmoin paljon, joskus jopa liikaakin. Mun unelmat elää, vaikka osa joskus toteutuiskin niin silti mulla on aina yksi unelma mun mukana. Se unelma on elää elämääni oppien mahdollisimman paljon, nauttien mahdollisimman paljon, tehdä sitä mitä rakastaa ja löytää jokaisesta päivästä pieni pala suurta unelmaa. 

Aurinkoista viikonloppua!:)

Dieettihörhön fiiliksiä!

Nyt mennään eikä meinata! 

En pysy enää laskuissa montako viikkoo on kisoihin.. Huomaan laskevani kokoajan viikon vähemmän kuin kaikki muut kilpasiskot..:D Joten nyt loppui laskeminen, eiköhän se valkku kerro kun on aika aloittaa viimeistelyt!

Kesäloma loppu ja töihin paluu on ollut yhtä hankalaa kuin aina.. En saanut pitää kun 10 päivää täydestä lomastani, sillä nythän on sesonkiaika. Kuka sitä haluaiskaan olla perheensä kanssa samaan aikaan lomalla.. Varsinkaan kun olen ainut meidän työpaikalla kellä on pienempi lapsi vielä.. Sen enempää sitä murehtimatta mulla on edessä suuria muutoksia, mutta kerron niistä vähän myöhemmin kun kaikki on täysin varmaa;)

Dieetti sujuu mukavasti, energiaa on nyt huomattavasti enemmän ja treeneissä olen keskittynyt pitämään sykettä korkealla ja painoja samalla jo hieman vähemmän. Saan treenistä enemmän irti kun hikoilen kunnolla:D

Aerobisiin olen lisännyt vatsat, askelkyykyt ja punnerrukset sekä välillä tykkään tehdä intervalleina aamulenkit! Nyt on ihanaa kun on oma piha missä voi aamu auringossa jumppailla niin paljon kun lystää.:)

Kahvia ja teetä kuluu paljon miinuspäivinä ja nälkä on alkanut oleen jokapäiväinen ystäväni.. Ainakin tietää että aineenvaihdunta toimii, kun hikeä ja nälkää riittää..!

Tällä viikolla on luvassa kahdet PT- treenit, kuntotsekkausta, poseerausta ja meidän tiimin fitnesspäivä:) Sielähän ne kenraalinharjoituksetkin jo odottaa:)

Painoa en ole tarkkaillut, sillä koitan ottaa loppu dieetin mahdollisimman stressittömästi. Ainakin naamasta ja rintarangasta oon kiristynyt kun ihan luutkin pystyy erotteleen:D ehkä näillä ei vielä kisoja voiteta, mutta alku se on tämäkin;)

Tosi moni on kysynyt multa, että mitäs kisojen jälkeen?

Noh riippuu todella paljon sijoituksestani. Jos menee hyvin niin tietty SM- kisat ja sen jälkeen katsotaan miten jatketaan.

Kyllä mä ainakin muutamat kisat haluan bikinissä kisata ja asettaa sitten uudemmat tavoitteet;)

Jokatapauksessa nyt mä oon aika onnellinen, kun työn tulokset alkaa näkyyn ja polvikin on vielä kestänyt hyvin! 

Mulla on kaikkea mitä mä tarvitsen ja läheisten tuki on se mitä lähiaikoina punnitaan eniten. Tiedän, että sitä riittää:)<3 välillä on aika yksinäistä, sillä yksin tätä hommaa tehdään mutta jokainen päivä on silti mulle korvaamattoman tärkeä:)

Nyt reippaasti aamuvuoroon! Loppuviikosta sitten uutta juttua uusista kuvioista:)

Aurinkoista viikkoa evripadi!:)

Oma valinta ei ole lapsen valinta. Äiti voi olla alkoholisti tai himotreenaaja, mutta ei äiti. Vai voiko?

Piti kirjoittaa tämä teksti jo puolisen vuotta sitten, mutta inspiraatio on nyt parhaimmillaan niin tässä tulee. 

En suosittele ottamaan henkilökohtaisesti ja loukkaantumaan verisesti, en minäkään niin ole tehnyt mutta toivottavasti mahdollisimman moni herää niistä kuuluisista verkkareistaan. Tämähän on vain mun elämäni ja jaan sen niiden harvojen ja valittujen kanssa:D

" Voi sitä lapsi parkaa, kun tuskin saa edes herkutella kotona!" "Raejuustoo ja rahkaa siellä syödään päivittäin" Mitenhän käy lapsen kasvatuksen, kun äiti vaan ramppaa salilla ja sovittaa päivästä toiseen biksuja...

Camoon ja get a life vai miten sen nyt sanois..:D

Te ihmisparat, jotka ette tiedä millin vertaa  siitä mitä meidän perheessä tehdään tai syödään niin koittakaa nyt vaan keskittyä tuputtamaan niitä pullantuoksuisia kasvatusohjeitanne niille jotka niitä oikeasti tarvitsee. 

Jospa esimerkiksi Kaisa-Pertti 1,5 vuotta saisi valita olisiko hänen äitinsä alkoholisti vai päivittäin salilla käyvä nuori nainen, niin mitä veikkaisitte kumpi olisi Kaisa-Pertille parempi? 2 tuntia kuntosalilla on pieni murto-osa siitä, että juodaan päivästä toiseen alkoholia ja kiikutetaan lasta millon mihinkin hoitoon.. Tai jätetään vaan kylmästi ilman hoitoo, onhan nyt kesä ja terassille on päästävä ennen laskuhumalaa.

Liian moni keksii negatiivisia asioita siitä mikä todellisuudessa on positiivista sekä kehittävää elämässä.

En tarkoita, että haluaisin lapseni aloittavan kehonrakennuksen 4 vuotiaana tai punnitsee karkkinsa, mutta voin opettaa hänet tavoittelemaan elämässään sellaista mistä  pitää ja mitä haluaa tehdä.

Karkkinsa? Kyllä, luit ihan oikein. Lapseni syö herkkuja. Hän syö karkkia, pullaa, sipsiä, lettuja hillolla ja jopa jäätelöä. Tämä on mielestäni aivan normaalia, vaikka itselläni on tarkka ruokavalio.

Meillä ei kukaan muu punnitse ruokiaan kuin minä. Enkä offilla punninnut aina minäkään.

Lapseni tekee aivan normaaleita asioita. Syö hyvin, leikkii paljon, herkuttelee herkkuhetkinä ja nukkuu riittävästi. Oikeinkin reipas nuori miehenalku, jolla on kiveäkin kovempi tahto. Puhuu paljon, saattaa myös laulaa ja riehuakkin osaa taitavasti.:D

Kasvaa tasaisesti, ei ole yli eikä alipainoinen ja harvinaisen viisaskin tuo tapaus on. Hurmaava ja iloinen! 

Siispä mikä mulla on nyt mennyt pieleen?

Äiti on pian vuoden ollut uppoutunut fitnekseen ja pystynyt silti olemaan äitinä pojallensa. 

Kisadieetillä meidän perheessä muut saa nauttia extra herkuista, kun mä jotenkin oon kova tuputtaan niitä silloin kun en itse niistä voi nauttia.. Varmaan toisten mielestä sairasta tämäkin, ihan vinksahtanut mamma:D

Poikani saattaa myös syödä raejuustoa tai kananmunaa innoissaan sekä puhuu valio + maidosta kun niistä saa sitä "roteiiniä". Mitä sitten? Hänen ruokavalioonsa kun kuuluu monipuolinen ruoka. Se pelottava proteiini vaan sattuu olemaan osana sitä.

Taas kerran... Onkohan se kaikilta muilta pois, kun minä käyn lenkillä, salilla, poseeraamassa, valmistaudun kilpailuihin, punnitsen ruokani, kannan eväitä mukanani tai treenaan ennemmin kun käyn minimekoissa bilettämässä kuumina kesäiltoina? Nappaan parit selfiet margarita lasin kanssa sitten, kun on sellainen aika. Siihen asti kuvaan hauiksesta pullottavaa verisuontani tai jotain yhtä fiksua fitnesshömpötystä.

Tämä kaikkihan pitäis olla multa pois? Mutta jostain hassusta syystä nautin elämästäni näin tuhat kertaa enemmän kuin ennen tätä kaikkea. Vaikka on vaikeita aikoja niin ne kuuluu mun elämään oli se sitten fitness elämää, himotreenaaja elämää, loma elämää tai vaan pelkästään mun elämää:) 

P.S huomioo kerjätään puoli alasti kaduilla tai yökerhoissa, ei treenaten ja lihaksia esittelemällä:D Vissi ero treenaa huomionhakua, kun säikeileviä lihaksia;)

Jos sitä nyt vähän on siipeensä saanut- ei se silti mahdottomaksi muutu

Oon tässä viikon ihmetellyt miten on mahdollista, että varsinaista kisadieettiä on pian takana 5 viikkoa ja musta tuntuu etten olis dieetillä.. Tämä on mulle kuitenkin aivan ensimmäinen dieetti ja kaikki mitä olen kisadieetistä olettanut ei ole pitänyt paikkaansa. 

Positiivistahan tämä on, mutta mulle ihmeellistä.

Kroppa on varmasti jo tottunut pienempiin kalorimääriin, eikä mulla ole ollut missään vaiheessa vielä kovaa nälän tunnetta.

Kävin tiistaina kuntoani näyttämässä päävalmentajalle ja jostain syystä jännitin todella paljon! Sanoin vielä ääneen, että mua jännittää aivan hulluna jota tietysti ihmeteltiin hetken aikaa. 

Tiesin että kroppa on tiivistynyt hyvin mutta silti epäilin edistymistäni. 

Ehkä parempi niin, ei tullut pettymyksiä päinvastoin!:)

Kuntooni oltiin tyytyväisiä ja kuntoni saattaa olla niin lähellä jo kisakuntoa, että en huomaa pieniä muutoksia kropassani.

Siltä seisomalta lopetin stressaamisen edistymisestäni. Mennään viikko kerrallaan kohti kisoja ja katsotaan millaisen paketin tuon syksyllä lavalle:)

Oli kuntoni mitä tahansa, olen tyytyväinen sillä olen tehnyt paljon töitä ja tiedän että se näkyy myös kropastani. Avoimin mielin olen kisaamaan lähdössä ja mitä lähemmäs mennään sitä varmemmaksi tulen työni tuloksista.

Hyvin pieniä muutoksia tehtiin treenin ja ruokavalion suhteen, olin jo valmis luopumaan puurosta ja hedelmistä mutta täysi yllätys oli että saan pitää molemmat vielä pidemmän aikaa.

Kroppa siis toimii ja nyt on oikeasti aika nauttia kaikista päivistä ilman ylimääräistä stressiä.:)

Kuudennen viikon alussa otettiin takapakkia! Vanha polvivamma kymmenen vuoden takaa alkoi vaivaamaan aamulenkillä. Kipu oli kova ja pelkäsin kovasti samaa kohtaloa kuin monia vuosia sitten saman polven takia.

Silloin rustottuma pääsi muljahtamaan ja kepeillä käveltiin 2-3 kuukautta! Aerobick harrastus jäi siihen, vasta ensimmäiset kisat oli edessä mutta polvi ei antanut mulle mahdollisuutta kilpailla.

No nyt odotellaan huomiseen lääkärin tuomioo. Kävely onnistuu, mutta reippaat aerobiset on nyt saanut unohtaa tällä viikolla.

Tänään kävin treenaamassa pakara ja takareisi treenin.. Tehot oli kohdillaan mutta polven "suojeleminen" treenissä aiheutti aika paljon ajatustyötä.. Siinä samassa joutui ajattelemaan paljon muutakin ja tiedättehän sen tunteen kun pelottaa ettei pääse treenaamaan kunnolla.. Onneksi salilla oli hiljaista ja mun itkunpurskahdukseni jäi vaan omaan tietoon..:D

Loppuun kuitenkin tappavat sarjat keskivartalolle ja kyllähän ne pikku vattikset sieltä jo vähän rupee näkyyn.. Jotain positiivistakin.

Ja en ole luovuttamassa mistään hinnasta! Jos polvi pitää leikata niin se leikataan vasta kisojen jälkeen.. Siihen asti mennään jos vaan kivut pysyy hallinnassa. 

Joku varmasti nyt ajattelee et ihan hullu muija ja pimee kun treenaa vaikka kroppa pettää.. Ei mun kroppa petä, niin kauan kun mulla on uskoa tähän touhuun ja sitähän mulla riittää;)

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Muistakaa, että mikään ei ole mahdotonta, jos vaan etsii keinot toteuttamiseen. Toteuttaminen on lopulta aina sinusta itsestäsi kiinni, joten anna palaa silloin kun siltä tuntuu:)